Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Toiminta

Vindhanin toiminta painottuu pitkälti omien hevosten kilpailuttamiseen ja ratsastustunteihin. Kisoja pyritään pitämään aktiivisesti etenkin askellajiratsastuksessa ja jotkut näyttelytkin saattavat joskus eksyä tallin maille. Ratsastuskoulun hevosille ei oteta hoitajia, sillä hoitajien kesken saattaisi syntyä ikäviä arvojärjestyksiä ja tämä haittaisi tallin ilmapiiriä. Ahkerimmat oppilaat kuitenkin pääsevät auttamaan tallihommissa ja kilpailemaankin. Silloin tällöin tallilla pidetään myös valmennuksia, pääasiassa askellajiratsastuksessa.

Ratsastustunnit

Tallilla pyörii viikoittaiset vakiotunnin kausittain, kaksi 20 kerran kautta vuodessa. Kevätkausi on tammikuusta kesäkuuhun ja syyskausi elokuusta joulukuuhun. Kaudelle voi hypätä kyytiin milloin vain. Kauden tunneista vähintään kaksi on teoriatunteja ja kolme maastotunteja. Yksi tunti kestää noin 50 minuuttia, mutta aikaa kannattaa varata puolisen tuntia kumpaankin suuntaan hevosten hoitamista varten. Vakiotuntilaiset aloittavat helpoista tunneista ja pääsevät etenemään aina valmennusryhmiin saakka. Osaavimillille vakiotuntilaisille on avoinna sennu- ja junnutiimit, niissä olevat pääsevät mukaan kisamatkoille omien vakioratsujensa kanssa. Valmennusryhmät ovat lisä viikkotunnille, valmennustyhmäläiset ovat velvoitettuja auttamaan tallitöissä vähintään kerran viikossa.

Vakiotuntilaiset pääsevät Vindissä tutustumaan tallin arkeen ja juhlaan, haluamme opettaa oppilaillemme hevosista ja tallielämästä paljon muutakin kuin ratsastusta. Tunneilla ratsastetaan pääsääntöisesti kuolaimetta, kannuksia ei käytetä ollenkaan ja raippa on tietyillä hevosilla mukana vain motivaationa.

Ratsastustunneille osallistuminen tapahtuu kirjoittamalla tarinoita tai piirtämällä kuvia. Tuotokset laitetaan yhteiseen päiväkirjaan, jonne kuuluu kaikki muutkin tarinat tallilta. Mitään suurta aktiivisuutta kaudelle osallistuminen ei vaadi, eikä tulokkaan tarvitse osata mitään entuudestaa. Mitään tarkkaa rajaa kirjoittamisella ei ole, liikaa ei voi kirjoittaa mutta seuraavalle kaudelle pääsee etenemään vain kolmen kuitatun ratsastustunnin jälkeen. Katoamistemppuja emme katso hyvällä, muistathan aina ilmoittaa tauoista ja lopettamisesta.

Laita viestiä foorumille, jos haluaisit aloittaa ratsastustunnit Vindissä →

Valmennukset

Silloin tällöin järjestämme valmennuksia ensisijaisesti askellajiratsastuksessa. Yleisesti ottaen vakiotuntilaisille suunnatut valmennukset ovat joskus avoinna myös ulkopuolisille ratsukoille, mutta tällöin oma hevonen on oltava mukana.

Valmennuksessamme keskeisessä osassa on istunta ja hevosen biomekaanisesti tasapainoinen liikkuminen. Ratsukon henkistä tasapainoa pyritään kehittämään ja konkreettinen opetustyyli mahdollistaa monipuolisen edistymisen. Vindhanin valmentajalla on ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkinnon lisäksi myös Centered Riding II-ohjaajan titteli.

Valmentaja voi myös tulla ratsukon omalle tallille kohtuullista korvausta vastaan. Yleensä valmennuksista pyydetään maksuksi luonnekuvauksia. Jos haluat valmentajan omalle tallille, niin ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen kiilu.steele@gmail.com.

Tulevat valmennukset ja tunnit Menneet valmennukset ja tunnit
- -

Kilpailut ja näyttelyt

Tallilla on hyvät puitteet askellajikisojen järjestämiseen. Ovaaliradan pohjaa hoidetaan säännöllisesti, se sijaitsee kentän ja parkkipaikan välittömässä yhteydessä. Kisoista löytyy aina silloin tällöin myös tarinaluokkia ja suhteutettu arvonta ei ole harvinainen näky kisakutsun tiedoissa.

Näyttelyitä ja muiden lajien kisoja on hyvä järjestää niin kentällä kuin hyvin valaistussa maneesissaki, unohtamatta upeita maastoja. Kuten ovaaliradan pohjaakin niin myös kentän ja maneesin pohjia hoidetaan säännöllisesti ja laatuun on panostettu. Este- ja maastoestekalustot ovat kattavat ja siistit.
 

Näet tulevat ja menneet kisat foorumilta.

Kasvatus

Vindhanissa kasvatetaan pieteetillä ja harkiten islanninhevosia rauhalliseen tahtiin. Tavoitteenamme on kasvattaa varmajalkaisia ja hyväluonteisia hevosia käyttöön. Pyrimme kasvattamaan hevosia, jotka ovat iloksi omistajalle kaikin puolin sekä soveltuvat tavoitteelliseen kilpailuun tai ihan vain maastomopoksi. Lue lisää issikoista muunmuassa SIHYn sivuilta, myös monien tallien sivuilta löytyy paljon tietoa.

Toivomme, että moneen soveltuva kasvattimme pääsisi juuri sille sopivaan ja ennen kaikkea rakastavaan kotiin – oli sillä edessä sitten pihattoelämä, koko perheen turpaterapeuttina oleminen, asiakashevosen pesti tai kisaratsun ura.

Jalostushevosillemme pyritään saamaan tuloksia niin kisoissa kuin näyttelyissäkin ja käytämme jalostuksessa vain terveitä ja järkeviä yksilöitä. Varsat kasvavat yhdessä lauman kanssa ja oppivat jo alusta saakka toivotut käytöstavat. Varsoja käsitellään paljon ja ne totutetaan monenlaisiin asioihin mahdollisimman varhain, eikä varsoja luovuteta uusiin koteihin ennen aikojaan. Osa varsoista lähtee jatkamaan matkaa uusiin koteihin ja osa jää omalle tallille kasvamaan, kisaamaan ja jatkamaan sukua.

Kasvattimme tunnistaa päätteestä fra Vindhani.

Myyntiehdot (koskee kasvattien lisäksi myös muita myytäviä)

• VRL:än hevosrekisteriin rekisteröiminen ei ole välttämätöntä, vaikkakin suositeltavaa
   → Rekisteröitäessä kasvattajaksi 
VIND9766, syntymämaaksi Suomi ja kasvattajaliiteeksi fra Vindhani
• Hevosesta luopuessa hevosta tulee ensisijaisesti tarjota takaisin Vindhaniin
• Hevosen perustietoja ei saa muuttaa
• Kasvattajaksi merkitään Vindhani linkin kera (poislukien tuonnit ja muiden kasvattamat)
• Sivut tulee linkittää kuukauden kuluessa ostosta
• Hevosen kuoltua sille tulee tehdä muistosivut, jotka tallennetaan esimerkiksi Wayback Machineen
• Hevosen kuolemasta, jalostussuunnitelmista ja muista isommista muutoksista olisi kiva kuulla

Myynnissä olevat hevoset

-

Kasvatit

-

Ulkoasu © Lumikatti ¦ CSS © Lumikatti ¦ Taustakuva © Vintage Backgrounds ¦ Vieraskirjakoodi © Viimakoura
Kuvat © Merkinnät erikseen jokaisen kuvan yhteydessä ¦ Tekstit © Lumikatti, ellei toisin mainita

Vindhani on virtuaalitalli ¦ Vindhani is a sim-game stable

©2018 Vindhani - suntuubi.com